Lauantaina 14.1. Haapaniemen Hiippakuntakartanoon Kuortaneelle kokoontui liki satapäinen yleisö rakennuskulttuuritapahtumaan. Seminaarin aihe oli tällä kertaa varsin painava, sillä pohjalaistalolla on symbolinen arvo pohjalaisuuden ja koko pohjalaisen elämisen edustajana.
Vernadoc tutkii ja dokumentoi kansanomaista rakennusperinnettä mitaten ja piirtäen ympäri maailmaa
Seminaaripäivän ensimmäisestä esityksestä vastasi arkkitehti Markku Mattila, joka veti kansainvälistä Vernadoc-mittausleiriä Kuortaneella viime kesänä. Vuosisatoja ja jopa tuhansia kehittyneet perinteiset, paikalliset rakentamistavat ovat häviämässä kaikkialta maailmasta. Mattilan mukaan arkkitehdit voivat tehdä sen, että he nojaavat työssään perinteisiin rakennustapoihin.
Yksi tapa on dokumentoida ja tutkia vanhaa rakennusperintöä kynän ja paperin avulla. Jo 1900-luvun alussa arkkitehtiylioppilaiden tehtävänä oli piirtää yksi suomalainen rakennus osana opintoja. Yli sata vuotta myöhemmin näissä merkeissä Vernadoc-verkostoon kuuluvat arkkitehdit työskentelivät Kuortaneella taltioimassa Mäki-Knuuttilan, Herojan ja Ylisen pihapiirejä.
Ensimmäinen Vernadoc-leiri järjestettiin vuonna 2005 Längelmäellä Markku Mattilan ohjauksessa. Sen jälkeen 127 leirillä on käytetty piirustusmenetelmää ja taltioitu satoja rakennuksia eri puolilla maailmaa. Verkostoon kuuluvat arkkitehdit ovat erikoistuneet kansanrakennuksista tehtäviin käsivaraisiin, tarkkoihin mittapiirustuksiin.
– Menetelmä on yksinkertainen ja nopea. Ensin mitataan kohde luonnossa, jonka jälkeen viivat piirretään suoraan paperille. Laatu on kuitenkin tärkeämpää kuin määrä. Jokaisen kuvan tulee olla vaikuttava, Mattila avaa.
Tarkkojen piirrosten kautta halutaan myös inspiroida paikallisia ihmisiä, jotta he ymmärtäisivät arvostaa vanhoja rakennuksia enemmän ja tekisivät töitä niiden säilyttämiseksi.
Parhaillaan leiriläisten upeat piirustukset ovat esillä Kuortaneen kirjastossa. Lisäksi vielä tänä keväänä ilmestyy julkaisu pohjalaistaloista International Vernadoc Network -julkaisusarjassa, jossa piirroksia käytetään kuvituksena.
– Olemme todella kiitollisia Pohjalainen Rakennusperintö ry:lle, joka hoiti käytännön järjestelyt sekä leirin että näyttelyn osalta. Meidän ei tarvinnut kuin tulla paikalle, Mattila kiitteli.
Vanhat kartat auttavat talon historian jäljille
Kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä on ollut mukana inventoimassa Forssan vanhaa rakennuskantaa. Seminaarissa häneltä saatiin hyvä listaus lähteistä, joita hyödyntämällä voi selvittää myös oman talon historiaa. Tietoa voi etsiä esimerkiksi:
- sukututkimuksista, henkilökirjoista ja sotahistoriasta
- tekemällä haastatteluja
- Maanmittauslaitoksen karttapaikan materiaaleista, kuten peruskartoista, ilmakuvista ja kiinteistöjaotuksesta
- Kansallisarkiston asiointipalvelun Astia-kartoista, kuten vuoden 1709 maakirjakartasta, isojakokartasta vuosilta 1757-59 ja pitäjänkartoista
- kylähistoriikeista
- maastoa tarkastelemalla
Lisäksi vanhoista valokuvista voi löytyä arvokasta tietoa. Kerättyä materiaalia voi verrata ristiin, hakea yhteneväisyyksiä ja esimerkiksi karttoja asetella päällekkäin.
”Ihmisen aika vanhan talon jatkumossa on häviävän lyhyt. Sinä olet itse vastuussa, oletko tarinan hyvis vai pahis.”
Rakennusrestauroija Janne Lintukorpi puhui seminaarissa hyvin rakastamisen vaikeudesta: Mitkä ovat vanhan talon kunnostajan oikeudet ja toisaalta velvollisuudet.
Lintukorpi tekee paljon konsultointia ihmisille, jotka etsivät vanhaa taloa kodikseen. Kun kohdetta lähdetään katsomaan, ensimmäinen arvokeskustelu käydään siitä, miksi ihminen haluaa vanhan talon.
– Yritän kartoittaa, mitä ihminen kuvittelee ostavansa ja vastaako kohde ihmisen mielikuvia. Jos mennään unelma edellä, eikä sitten todellisuus vastaakaan odotuksia, on se huono juttu kaikille.
Periaatteessa omalle talolle saa tehdä mitä vaan, jos ei ole suojeluesteitä. Lintukorven mukaan monesti törmätään siihen, että ihmiset varovat ostamasta suojeltuja rakennuksia.
– Luullaan, että Museovirasto sanoo ei kaikkeen mitä halutaan tehdä. Toki tämä mielikuva myös suojaa suojeltuja rakennuksia ihmisiltä, jotka eivät niitä arvosta. Asiantuntevalla suunnittelulla suojeltukin rakennus taipuu kuitenkin moneen.
Joskus rajua saneerausta perustellaan sillä, että rakennus oli jo ostaessa pilalla. Lintukorven mukaan laivan suuntaa voidaan kuitenkin aina muuttaa kohti parempaa.
– Parhaassa tapauksessa päästään purkamaan virheellisiä ratkaisuja ja eheyttämään taloa.
Vaikein kysymys on usein se, millä oikeutetaan muutokset vanhaan taloon. Lintukorpi itse noudattaa tätä pääperiaatetta:
– Muutokselle ei ole estettä, jos se ei vaaranna rakennuksen tulevaisuutta, ja se parantaa rakennuksen säilymistä. Peruspilattua taloa ei ole milloinkaan liian myöhäistä lähteä perusparantamaan.
Asutko talossa, joka on joskus inventoitu?
Museotoimenjohtaja Susanna Tyrväinen vinkkasi seminaariyleisölle, että Kioski-järjestelmästä löytyy tietoa Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan inventoiduista kohteista. Järjestelmään on syötetty peräti 9 000 kohdetta. Rakennuksen omistajalle tiedot luovutetaan kysymällä, mutta parhaillaan mietitään myös tietokannan avaamista suurelle yleisölle.
Korjauskohteena pohjalainen kivinavetta
Kokenut perinnerakentaja Leo Lönnroth kertoi seminaarissa, millainen korjauskohde on pohjalainen kivinavetta.
– Rakennus oli erittäin huonossa kunnossa. Käytännössä se pysyi nipin napin kasassa viereen kasvaneiden puiden ansiosta.
Valokuvien avulla romahtaneet kivet palautettiin vanhoille paikoilleen. Hirret uusittiin, samoin kattorakenteet. Vanha peltikatto palautettiin paikalleen.
– Nykyään puhutaan kiertotaloudesta, mutta perinteisessä rakentamisessa on aina hyödynnetty kaikki olemassa oleva materiaali loppuun.
Lönnrotin mukaan kohde on hyvä esimerkki siitä, miten lohduttomastakin lähtökohdasta voidaan korjaamalla saada pihapiiriin todella paljon lisäarvoa.
– Vaikka lahon takia materiaaleja korvattiin paljon, on rakennuksessa paljon samaakin, kuten kiviosa ja ihan älyttömän makea siirtolohkare takaseinässä. Parasta on, että korjauksen ansiosta rakennuksen tarina jatkuu.
Pohjalaistalo ei ole vain materiaaliresurssi
Yli-intendentti Helena Hirviniemi Museovirastosta kertoi seminaaripuheenvuorossaan muun muassa uudesta korjaustaito.fi-sivustosta. Sivusto on avattu helmikuussa 2022.
– Ideana on koota sivustolle aineistoa, jota karttuu Museoviraston kohteissa korjaustaidon hyvistä käytännöistä ja välineistä.
Esimerkiksi korjauskortit tarjoavat tietoa ja käytännön ohjeita rakennuksen omistajalle ja korjaajalle. Restauroinnin polku antaa puolestaan suosituksia erityisesti arvokkaiden rakennusten korjaushankkeen päätöksentekoon, suunnitteluun ja rakennuttamiseen. Tämän tyylistä sivustoa on todellakin odotettu!
Ajatuksia herättävänä aiheena Hirviniemi nosti puheenvuorossaan esiin huolensa, joka liittyy tämän hetkiseen innostukseen siirtää pohjalaistaloja kokonaan uuteen ympäristöön maakunnan ulkopuolelle. Suomessa on myös kaavoitettu viime aikoina useita uusia asuinalueita, joihin on tarkoitus siirtää vanhoja taloja muualta.
– Pohjalaistalojen siirrosta on tullut yleinen trendi. Vaikka tietyllä tavalla hirsirakennusten siirtäminen on perinteen mukaista, yksittäinen rakennus ei muodosta pihapiiriä ja kytkös ympäröivään kulttuuriympäristöön puuttuu. Tällaisista maakunnan ulkopuolelle ajautuneista pohjalaistaloista voidaan puhua paremminkin materiaaliresurssina kuin kulttuuriperintökohteina.
Sen sijaan vanhan pihapiirin täydentämiseen Hirviniemi suhtautui positiivisesti. Vanhoja rakennuksia kannattaa hankkia hävinneiden tilalle.
– Se on kaikin puolin toivottavaa.
Hirviniemi uskoo kuitenkin, että pohjaistaloilla on tulevaisuutta myös kulttuuriperintönä. Siihen liittyy vahvasti osaaminen ja käsityötaito.
– Pohjalaistalojen vaalijoita tarvitaan. On hienoa, että Pohjalainen Rakennusperintö ry on toiminut erittäin aktiivisesti Pohjanmaalla vuodesta 2013 alkaen. Yhdistys järjestää koulutusta, seminaareja ja korjauskursseja sekä toimii vahvana verkostona maakunnassa tehden myös valtakunnallista yhteistyötä Hälsinglandin kanssa, Hirviniemi kiittelee.
”Rakentamalla voi tehdä hyvää, kun valitsee jokaisessa tienhaarassa oikein”
Helsingin Honkasuolla on käynnissä luonnonmukainen ja kunnianhimoinen hirsirivitaloprojekti, joka on herättänyt kiinnostusta niin ammattilaisissa, kuluttajissa kuin mediassakin.
Idean äiti, arkkitehti Minna Aarnio kertoi seminaariyleisölle, että hankkeen tavoitteena on ollut alusta asti hiilinegatiivisuus eli rakennuksen hiilikädenjäljen on oltava jalanjälkeä suurempi.
– Hiilijalanjälki on laskettu kahteen kertaan ja tavoite saavutettiin kirkkaasti.
Uudisrakentaminen aiheuttaa 40 prosenttia ilmastopäästöistä. Hiilinegatiivinen rakentaminen on kuitenkin mahdollista perinteisin materiaalein ja rakentein.
Honkasuon Aarreaitoiksi nimetyssä kohteessa on seitsemän asuntoa kahdessa kerroksessa. Jokainen asuntomoduuli on rakennettu 8,2 metriä pitkästä ja 220 milliä paksusta hirrestä omalle perustukselle. Hirsirungon toimittaja Raimo Saari kiitteli, että Aarnio kysyi järkevät mitat häneltä:
– Sanoin että 8,2 metristä hirttä löytyy helposti. Näin siitä tuli sitten yhden talon mitta.
Kaikkien ratkaisujen haluttiin olevan yksinkertaisia. Kotimainen puu, käsityö ja vähäinen talotekniikka yhdistettynä omaan uusiutuvan energian tuotantoon muodostivat konseptin rungon.
Jokaisella asunnolla on 16 aurinkopaneelia ja oma takka. Jäähdytys onnistuu ilmalämpöpumpuilla.
– Rakentaminen tehtiin niin, että talot kestävät useamman sata vuotta. Rakentajat ovatkin tehneet mieletöntä jälkeä ja ovat syytäkin ylpeitä työstään, Aarnio kiittelee.
Poikkeuksellista on myös se, ettei maaleja haluttu käyttää lainkaan. Monet ihmiset ovat herkistyneet kemikaaleille. Sisäseinissä on savirappaus, muuten pinnat saa jokainen käsitellä itse.
Aarnion mukaan puusta voi tehdä kaupunkikaunista. Luonnollinen rakentaminen selkeästi myös kiinnostaa:
– Emme voi myydä taloja ennen kuin lopputarkastus on tehty, mutta jo 90 perhettä on halunnut antaa yhteystietonsa kiinteistönvälittäjälle.
Ei siis ihme, että Aarnio uskoo puurakentamisen tulevaisuuteen.
– Jos halutaan rakentaa eettisesti kestäviä uudisrakennuksia, tämän parempaa konstia ei ole.
Upean ja uraauurtavan projektin etenemistä voit seurata Facebookista.
Liuhaseinä on pohjalainen innovaatio
Väitöskirjatutkija Matti Mäkelä Helsingin yliopiston Ruralia instituutista tarkasteli pohjalaistaloa sen omaleimaisimman piirteen eli liuhaseinäisyyden kautta. Liuhaseinäisyys tarkoittaa ylöspäin leviävää seinärakennetta, joka oli pitkään käytössä Pohjanmaan rakennuksissa ennen 1850-60 lukujen murrosaikaa.
Rakennustapa on painottunut Pohjanmaalle, vaikka sitä esiintyy ulkorakennuksissa laajemmin myös Pohjanlahden ranta-alueilla. Asuinrakennuksissa tekniikkaa on käytetty lähinnä Pohjanmaalla ja jossain määrin Itä-Norjassa.
– Kyseessä on pohjalaisen rakentamisen innovaatio. Liuhaseinäisyys pidentää talon räystästä, turvaa hirsien välisiä rakoja ja suojaa siten talon hirsirunkoa paremmin sateelta. Sillä on myös lukuisia muita tehtäviä, Mäkelä kertoi.
Liuhaseinissä ei ole käytetty tapituksia ja rakennukset seisovat nurkkakivien varassa. Puun liikettä ei ole rajoitettu ja hirret saadaan näin kiilattua tiiviimmin routaa vasten. Kaltevat seinät myös hajottavat ääntä, joten akustiikka on erinomainen.
Mäkelä uskoo myös vakavaraisuusvaatimuksen liittyvän ratkaisuun. Rakennus haluttiin tehdä näyttäväksi ja kestäväksi.
– Luhistuvassa talossa seinät painuvat sisäänpäin. Ylöspäin levenevällä talolla on vastakkainen vaikutus.
Kaunista ja käytännöllistä, sitä onkin perinteinen rakentaminen ollut aina!
