Pietarsaaren puutarhakulttuuri painii omassa luokassaan

Kun on sielultaan enemmän puutarhuri kuin saarnamies, voi seurauksena olla raamatun paratiisi. Sanotaan, ettei Aspegrenin luoja rovasti Gabriel kirjoittanut itse ainuttakaan saarnaa. Ja hyvä niin!

Viime viikonloppuna puukaupunkien ja puutarhojen ystävät kokoontuivat Pietarsaareen nauttimaan huippuohjelmasta. Mielenkiintoisen seminaariosuuden jälkeen vieraat pääsivät tutustumaan ainutlaatuiseen paikkaan: Roselundin pappilaan ja Aspegrenin puutarhaan, joka on palautettu 1700-luvun loistoonsa talkoovoimin Tukholman Riksarkivetistä löytyneen alkuperäisen suunnitelman pohjalta.

Rovasti Aspegren kannatti innokkaasti uusia maan- ja puutarhanviljelyn aatteita. Hän toi ensimmäisenä seudulle perunan ja omenan. Puutarhassa onkin omenapuulajikkeita edelleen peräti 75.

Entisaikaan oli tärkeää ylläpitää myös omaa kotiapteekkia. Siitä muistuttavat symmetrisiin kortteleihin jaetut yrtti- ja hyötypuutarhat, joita ympäröivät komeat alkuperäiset kivimuurit.

Puutarhan jalokivi on vanhojen piirustusten mukaan rakennettu 12-kulmainen huvimaja. Oman leimansa ympäristöön lyö myös vaikuttava kivinavetta, yksi aikansa suurimmista ja uudenaikaisimmista. Lisäksi puutarhassa on kaksi ruutanalampea, mitä viehättävin talvipuutarha sekä raamatullinen teemapuutarha.

Myös Rosenlundin pappila on kunnostettu vanhaa kunnioittaen. 1700-luvun henkeä edustavat sisäpintojen väritys, huonejako sekä katot. Koska alkuperäisestä sisustuksesta ei ole tietoa, on kalustuksessa lähdetty rohkeasti modernille linjalle.

Kotiinviemisiksi puutarhuri Ari Vainionpää antoi seminaarivieraille neuvon, jonka nimiin Aspegrenissa vannotaan: taimet ulos vasta rautaöiden jälkeen (eli 10.6. ja sittenkin vain jos on nouseva kuu). Mukaan lähti varmasti myös roppakaupalla ideoita, joita voi toteuttaa pienemmässä mittakaavassa omassa puutarhassa.

Pietarsaaren seminaariosuus järjestettiin lukiolla, jonka takapihalta avautuu reilun hehtaarin kokoinen puisto ja kasvitieteellinen puutarha. 1860-luvulla koulupuiston paikalla oli apteekkari Viktor Schaumanin puutarha ja kasvihuone.

Nykyinen, lähes tuhannen kasvilajin puisto on perustettu 1915–1932 Schaumanin jälkeläisten lahjoitusvaroin. Perikunta lahjoitti kasvihuoneen, 50 000 markkaa sekä maita Pietarsaaren kaupungille sillä ehdolla, että kaupunkilaisten inspiraation lähteeksi ja kasviopetuksen tueksi perustetaan koulupuutarha.

Koulupuutarhan suunnitteli puutarha-arkkitehti Bengt Schalin. Puiston alaosa mukailee muodoiltaan ja vesiaiheiltaan luontoa englantilaisten esikuviensa mukaisesti. Puiston yläosa on barokkityylinen muotopuutarha, joka on jaettu systemaattisesti ja tiukan arkitehtonisesti eri kasviheimojen lohkoihin.

Viehättävässä pikkupuistossa kulkiessa ei voi olla miettimättä, että puutarhan alkuperäisessä tarkoituksessa – siis vieraiden inspiroinnissa – on kyllä hienosti onnistuttu!

Seminaaripäivä päättyi Skataan, joka on yksi Suomen suurimmista yhtenäisistä puutalokaupunginosista. Ensimmäinen asutus 40 korttelia käsittävällä Pohjoisnummella ajoittuu 1730-luvulle.

Skatassa asui 1700- ja 1800-luvulla lähinnä merimiehiä ja kapteeneja perheineen. 1800-luvun lopulla alueesta tuli työläisten asuinalue.

Tänä päivänä Skata on monimuotoinen kaupunginosa, jossa asuu kaikenlaisia ihmisiä: vanhoja, nuoria, suomenkielisiä, ruotsinkielisiä sekä enemmän ja vähemmän tienaavia. Toisin kuin monet muut puukaupunginosat, Skata ei ole koskaan palanut. Rakennuskanta on monimuotoista ja vanhimmat talot ovat 1700-luvulta.

Alueella asuvan, yhdyskuntasuunnittelun professori Juho Rajaniemen teesit Skatan vaalimiseen sopivat ohjenuoraksi jokaiselle vanhassa talossa asuvalle:

  1. Istuta ja hoida erilaisia kasveja.
  2. Älä uusi kunnostettavissa olevaa.
  3. Kunnosta alkuperäisillä materiaaleilla ja työmenetelmillä.
  4. Osallistu yhteisöllisiin tapahtumiin.
  5. Tervehdi vastaantulijoita ja keskustele naapureiden kanssa.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

215 vastausta artikkeliin Pietarsaaren puutarhakulttuuri painii omassa luokassaan

  1. Päivitysilmoitus: Reba Fleurantin

  2. Päivitysilmoitus: Beverly Bultron

  3. Päivitysilmoitus: Cory Chase MILFCity

  4. Päivitysilmoitus: Lila Lovely

  5. Päivitysilmoitus: domain-broker

  6. Päivitysilmoitus: Write my essay

  7. Päivitysilmoitus: Personal Statement Writing

  8. Päivitysilmoitus: personalized anniversary gift

  9. Päivitysilmoitus: valentine gift for her

  10. Päivitysilmoitus: foot lotion

  11. Päivitysilmoitus: Click Here

  12. Päivitysilmoitus: Click Here

  13. Päivitysilmoitus: Click Here

  14. Päivitysilmoitus: Click Here

  15. Päivitysilmoitus: Click Here

  16. Päivitysilmoitus: Click Here

  17. Päivitysilmoitus: Click Here

  18. Päivitysilmoitus: Click Here

  19. Päivitysilmoitus: Click Here

  20. Päivitysilmoitus: Click Here

  21. Päivitysilmoitus: Click Here

  22. Päivitysilmoitus: Click Here

  23. Päivitysilmoitus: Click Here

  24. Päivitysilmoitus: Click Here

  25. Päivitysilmoitus: Click Here

  26. Päivitysilmoitus: Click Here

  27. Päivitysilmoitus: Click Here

  28. Päivitysilmoitus: Click Here

  29. Päivitysilmoitus: Click Here

  30. Päivitysilmoitus: Click Here

  31. Päivitysilmoitus: Click Here

  32. Päivitysilmoitus: Click Here

  33. Päivitysilmoitus: Click Here

  34. Päivitysilmoitus: free online casino games win real money in us

  35. Päivitysilmoitus: fundamentals of robotics

  36. Päivitysilmoitus: no code robotics

  37. Päivitysilmoitus: Click Here

  38. Päivitysilmoitus: Click Here

  39. Päivitysilmoitus: Click Here

  40. Päivitysilmoitus: Click Here

  41. Päivitysilmoitus: Click Here

  42. Päivitysilmoitus: Reputation Defenders

  43. Päivitysilmoitus: cialis daily 2.5

  44. Päivitysilmoitus: 10mg cialis cost

  45. Päivitysilmoitus: Click Here

  46. Päivitysilmoitus: Click Here

  47. Päivitysilmoitus: Click Here

  48. Päivitysilmoitus: Click Here

  49. Päivitysilmoitus: Click Here

  50. Päivitysilmoitus: Click Here

  51. Päivitysilmoitus: Click Here

  52. Päivitysilmoitus: Click Here

  53. Päivitysilmoitus: Click Here

  54. Päivitysilmoitus: Click Here

  55. Päivitysilmoitus: Click Here

  56. Päivitysilmoitus: Click Here

  57. Päivitysilmoitus: Click Here

  58. Päivitysilmoitus: grand rapids dentist

  59. Päivitysilmoitus: grand rapids same day crowns

  60. Päivitysilmoitus: grand rapids teeth whitening

  61. Päivitysilmoitus: Contact Them

  62. Päivitysilmoitus: Click Here

  63. Päivitysilmoitus: https://gquery.org/

  64. Päivitysilmoitus: Click Here

  65. Päivitysilmoitus: Click Here

  66. Päivitysilmoitus: Click Here

  67. Päivitysilmoitus: Click Here

  68. Päivitysilmoitus: Click Here

  69. Päivitysilmoitus: 카지노안전사이트

  70. Päivitysilmoitus: Click Here

  71. Päivitysilmoitus: Click Here

  72. Päivitysilmoitus: Click Here

  73. Päivitysilmoitus: Click Here

  74. Päivitysilmoitus: Click Here

  75. Päivitysilmoitus: Click Here

  76. Päivitysilmoitus: Click Here

  77. Päivitysilmoitus: Click Here

  78. Päivitysilmoitus: Click Here

  79. Päivitysilmoitus: refer karo earn karo

  80. Päivitysilmoitus: Click Here

  81. Päivitysilmoitus: Click Here

  82. Päivitysilmoitus: Click Here

  83. Päivitysilmoitus: Click Here

  84. Päivitysilmoitus: Click Here

  85. Päivitysilmoitus: Click Here

  86. Päivitysilmoitus: Click Here

  87. Päivitysilmoitus: Click Here

  88. Päivitysilmoitus: Click Here

  89. Päivitysilmoitus: Click Here

  90. Päivitysilmoitus: Click Here

  91. Päivitysilmoitus: Click Here

  92. Päivitysilmoitus: Click Here

  93. Päivitysilmoitus: cialis 2.5mg online

  94. Päivitysilmoitus: 50 mg sildenafil price

  95. Päivitysilmoitus: 카지노 리뷰 및 평가

  96. Päivitysilmoitus: 카지노 게임 온라인

  97. Päivitysilmoitus: domain-names

  98. Päivitysilmoitus: premium-domains-list

  99. Päivitysilmoitus: business blogs

  100. Päivitysilmoitus: realtor ad

  101. Päivitysilmoitus: cardano stake pool rewards

  102. Päivitysilmoitus: athletic leggings

  103. Päivitysilmoitus: Google reviews

  104. Päivitysilmoitus: Start OnlyFans Australia

  105. Päivitysilmoitus: reputation defenders

  106. Päivitysilmoitus: 2023 Books

  107. Päivitysilmoitus: online memorial

  108. Päivitysilmoitus: death redcords

  109. Päivitysilmoitus: funeral directory

  110. Päivitysilmoitus: football tips for tomorrow

  111. Päivitysilmoitus: Chirurgiens esthétique Tunisie

  112. Päivitysilmoitus: Chirurgie Tunisie

  113. Päivitysilmoitus: Chirurgie esthétique Tunisie

  114. Päivitysilmoitus: National Chi Nan University

  115. Päivitysilmoitus: where to buy tizanidine

  116. Päivitysilmoitus: buy hydrochlorothiazide online

  117. Päivitysilmoitus: glucophage metformin buy online

  118. Päivitysilmoitus: how many pills to get high off of benadryl

  119. Päivitysilmoitus: generic fluoxetine

  120. Päivitysilmoitus: lisinopril 10mg

  121. Päivitysilmoitus: generic wellbutrin

  122. Päivitysilmoitus: what is diclofenac sodium pills

  123. Päivitysilmoitus: real money casino apps no deposit

  124. Päivitysilmoitus: online casino games 2019 real money

  125. Päivitysilmoitus: افضل جامعه فى مصر

  126. Päivitysilmoitus: University progress and development

  127. Päivitysilmoitus: University College Cork

  128. Päivitysilmoitus: مؤتمرات عالمية فى مصر

  129. Päivitysilmoitus: Schneider Electric

  130. Päivitysilmoitus: مرتبات جامعة المستقبل

  131. Päivitysilmoitus: تنسيق الجامعات الخاصة

  132. Päivitysilmoitus: احسن جامعة معتمده فى مصر

  133. Päivitysilmoitus: Business administration program Egypt

  134. Päivitysilmoitus: Business school in Egypt

  135. Päivitysilmoitus: Top business degrees in Egypt

  136. Päivitysilmoitus: مقالات محكمة

  137. Päivitysilmoitus: fue

  138. Päivitysilmoitus: Sustainable development

  139. Päivitysilmoitus: fue

  140. Päivitysilmoitus: Pharmacy's PHD

  141. Päivitysilmoitus: Research Activities for pharmacy students at future university

  142. Päivitysilmoitus: future university in egypt

  143. Päivitysilmoitus: Academic Advising

  144. Päivitysilmoitus: تبييض الاسنان

  145. Päivitysilmoitus: كلية طب الاسنان الخاصة المعتمدة

  146. Päivitysilmoitus: Periodontology

  147. Päivitysilmoitus: engineering jobs

  148. Päivitysilmoitus: fue contact

  149. Päivitysilmoitus: withdrawal and addition

  150. Päivitysilmoitus: هندسة البترول

  151. Päivitysilmoitus: Course Repeat Policy

  152. Päivitysilmoitus: Master's Degree in Information Technology

  153. Päivitysilmoitus: student exchange

  154. Päivitysilmoitus: fue

  155. Päivitysilmoitus: best university in egypt

  156. Päivitysilmoitus: Future University in Egypt

  157. Päivitysilmoitus: MBA in Future university in egypt

  158. Päivitysilmoitus: Executive MBA program in Cairo

  159. Päivitysilmoitus: Postgraduate Dental Programs

  160. Päivitysilmoitus: Periodontal Continuing Education

  161. Päivitysilmoitus: future University application process

  162. Päivitysilmoitus: International student admissions to future university

  163. Päivitysilmoitus: Letters of recommendation for future university

  164. Päivitysilmoitus: متطلبات كشف الدرجات لجامعة المستقبل

  165. Päivitysilmoitus: Admission requirements for future university

  166. Päivitysilmoitus: رسوم التقديم لجامعة المستقبل

  167. Päivitysilmoitus: casino mi real money

  168. Päivitysilmoitus: online casino real money games app

  169. Päivitysilmoitus: Future University Egypt business programs

  170. Päivitysilmoitus: التدريس متعدد التخصصات

  171. Päivitysilmoitus: Ovens

  172. Päivitysilmoitus: Continuing Education Opportunities

  173. Päivitysilmoitus: buy lasix furosemide

  174. Päivitysilmoitus: cetirizine prices

  175. Päivitysilmoitus: buy seroquel xr 50mg

  176. Päivitysilmoitus: pictures of buspar tablets

  177. Päivitysilmoitus: can i buy meclizine over the counter

  178. Päivitysilmoitus: ondansetron generic

  179. Päivitysilmoitus: flonase price

  180. Päivitysilmoitus: olanzapine

  181. Päivitysilmoitus: buy methotrexate online

  182. Päivitysilmoitus: protonix cheap

  183. Päivitysilmoitus: toradol tablets 10mg

  184. Päivitysilmoitus: https://www.kooky.domains/post/the-role-of-web3-domains-in-decentralized-finance-defi

  185. Päivitysilmoitus: https://www.kooky.domains/post/understanding-the-concept-of-web3-domains

  186. Päivitysilmoitus: https://www.kooky.domains/post/domain-management-and-security-in-the-web3-ecosystem

  187. Päivitysilmoitus: Ethical Finance practices

  188. Päivitysilmoitus: Get in Touch with Faculty of business administration

  189. Päivitysilmoitus: Faculty of economics Contact

  190. Päivitysilmoitus: Contact Information Faculty of pharmacy

  191. Päivitysilmoitus: Computer Engineering Education

  192. Päivitysilmoitus: Technology

  193. Päivitysilmoitus: Faculty of Oral and Dental Medicine

  194. Päivitysilmoitus: education

  195. Päivitysilmoitus: دورات التعليم المستمر لطب الأسنان

  196. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  197. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  198. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  199. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  200. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  201. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  202. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  203. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  204. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  205. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  206. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  207. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  208. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  209. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  210. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  211. Päivitysilmoitus: Maillot de football

  212. Päivitysilmoitus: will 4 5mg wirk the same as 1 20mg cialis

  213. Päivitysilmoitus: tadalafil tablets 10 or 20mg

  214. Päivitysilmoitus: tadalafil 20 mg and exercise

  215. Päivitysilmoitus: SEOSolutionVIP Fiverr

Kommentointi on suljettu.