Pohjalaistakan muurauskurssi

Perinteinen pohjalaismallinen takka on pohjalaisen tuvan lämpöä, tunnelmaa ja aitoutta luova monikäyttöinen komistaja. Perinteisen pohjalaistakan muuraajia ei istu joka oksalla. Nyt on siis ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua muurauskurssille ja ottaa haltuun harvinaista osaamista! Kurssi on suunnattu sekä muuraustaitoja jo omaaville että niille jotka näitä taitoja vasta opettelevat.

Kurssi toteutetaan Vaasan Sundomissa sijaitsevassa vanhassa pohjalaistalossa, jonka vanha takka purettiin 1970-luvulla ja palautetaan nyt kurssin aikana paikalleen. Kurssin opettajana toimii muurauksen emeritus opettaja Aimo Laitila Seinäjoelta. Hän on toiminut pitkään muurausalan opetustehtävissä mm. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, rakennuskonservoinnin koulutusohjelmassa.

Kurssilla tuvan takkaan muurataan lisäksi leivinuuni ja puuhella. Käytännönläheisessä koulutuksessa jokainen kurssilainen pääsee mestarin johdolla osallistumaan työn kaikkiin vaiheisiin. Kurssin käynyt ymmärtää tulisijan toimintaperiaatteet ja oppii käytännön muuraustyötä.

HUOM: Kurssi kestää yhteensä 10 arkipäivää, ja toteutetaan kahtena viikon pituisena jaksona. Ensimmäinen jakso kestää maanantaista perjantaihin 23.4.-27.4.2018. Toinen osa jatkuu maanantaista perjantaihin 7.5.-11.5.2018.

Kurssin opetuskieli on suomi, myös ruotsin kieltä voidaan käyttää tarpeen mukaan. Kurssimaksuun sisältyy aamupala, lounas ja iltapäiväkahvi. Lisäksi kurssilaisille järjestetään heidän toiveidensa mukaista iltaohjelmaa, esim. tutustumisia lähialueiden museoalueisiin, retkiä Vaasaan ja lähialueille tms. Majoittumisen osallistujat hoitavat itse; Vaasan liepeillä on useita yöpymismahdollisuuksia. Sovittaessa osa voi yöpyä myös kurssipaikalla.

Kurssin hinta on yhdistyksen jäsenille 600 € ja ei-jäsenille 650 €. Ilmoittautuminen kurssille on sitova ja kurssimaksu on maksettava 23.3.2018 mennessä. Viimeisen maksupäivän jälkeen tulevista peruutuksista voidaan palauttaa 50 % kurssimaksusta ainoastaan, jos peruuttaneen henkilön tilalle löytyy uusi osallistuja. Kurssille mahtuu kuusi henkilöä. Osallistujat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, lisäksi otamme henkilöitä varasijoille mahdollisia peruutuksia varten.

Ilmoittaudu kurssille viimeistään 15.3.2017 lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pohjalainenrakennus@gmail.com tai yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Jaakkolalle puh. 0400 925656, hän antaa myös lisätietoja kurssista.

Kurssityön etenemistä voi myös tulla seuraamaan yksittäisinä kurssipäivinä. Päiväkurssilaisten kurssipäivän hinta on 50,- ja sisältää aamu- ja iltapäiväkahvit. Ilmoittautuminen tehdään etukäteen puheenjohtajalle viimeistään edellisenä päivänä.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

281 vastausta artikkeliin Pohjalaistakan muurauskurssi

  1. Päivitysilmoitus: keto mug cake recipe

  2. Päivitysilmoitus: Netflix bez VPN

  3. Päivitysilmoitus: Krylya-nad-Berlinom

  4. Päivitysilmoitus: designchita.ru

  5. Päivitysilmoitus: projectio

  6. Päivitysilmoitus: moskva psiholog online

  7. Päivitysilmoitus: psy online

  8. Päivitysilmoitus: uels ukrain

  9. Päivitysilmoitus: DPTPtNqS

  10. Päivitysilmoitus: qQ8KZZE6

  11. Päivitysilmoitus: D6tuzANh

  12. Päivitysilmoitus: SHKALA TONOV

  13. Päivitysilmoitus: Øêàëà òîíîâ

  14. Päivitysilmoitus: russianmanagement.com

  15. Päivitysilmoitus: chelovek-iz-90-h

  16. Päivitysilmoitus: 3Hk12Bl

  17. Päivitysilmoitus: 3NOZC44

  18. Päivitysilmoitus: 01211

  19. Päivitysilmoitus: tor-lyubov-i-grom

  20. Päivitysilmoitus: film-tor-2022

  21. Päivitysilmoitus: hd-tor-2022

  22. Päivitysilmoitus: hdorg2.ru

  23. Päivitysilmoitus: Psikholog

  24. Päivitysilmoitus: netstate.ru

  25. Päivitysilmoitus: Link

  26. Päivitysilmoitus: tor-lyubov-i-grom.ru

  27. Päivitysilmoitus: psy

  28. Päivitysilmoitus: chelovek soznaniye mozg

  29. Päivitysilmoitus: bit.ly

  30. Päivitysilmoitus: cleantalkorg2.ru

  31. Päivitysilmoitus: bucha killings

  32. Päivitysilmoitus: War in Ukraine

  33. Päivitysilmoitus: Ukraine

  34. Päivitysilmoitus: Ukraine news – live

  35. Päivitysilmoitus: The Latest Ukraine News

  36. Päivitysilmoitus: site

  37. Päivitysilmoitus: stats

  38. Päivitysilmoitus: Ukraine-war

  39. Päivitysilmoitus: movies

  40. Päivitysilmoitus: gidonline

  41. Päivitysilmoitus: mir dikogo zapada 4 sezon 4 seriya

  42. Päivitysilmoitus: web

  43. Päivitysilmoitus: film.8filmov.ru

  44. Päivitysilmoitus: video

  45. Päivitysilmoitus: liusia-8-seriiaonlain

  46. Päivitysilmoitus: smotret-polnyj-film-smotret-v-khoroshem-kachestve

  47. Päivitysilmoitus: filmgoda.ru

  48. Päivitysilmoitus: rodnoe-kino-ru

  49. Päivitysilmoitus: stat.netstate.ru

  50. Päivitysilmoitus: sY5am

  51. Päivitysilmoitus: Dom drakona

  52. Päivitysilmoitus: JGXldbkj

  53. Päivitysilmoitus: aOuSjapt

  54. Päivitysilmoitus: ìûøëåíèå

  55. Päivitysilmoitus: psikholog moskva

  56. Päivitysilmoitus: Usik Dzhoshua 2 2022

  57. Päivitysilmoitus: Dim Drakona 2022

  58. Päivitysilmoitus: TwnE4zl6

  59. Päivitysilmoitus: psy 3CtwvjS

  60. Päivitysilmoitus: lalochesia

  61. Päivitysilmoitus: film onlinee

  62. Päivitysilmoitus: programma peredach na segodnya

  63. Päivitysilmoitus: psycholog-v-moskve.ru

  64. Päivitysilmoitus: psycholog-moskva.ru

  65. Päivitysilmoitus: 3qAIwwN

  66. Päivitysilmoitus: video-2

  67. Päivitysilmoitus: sezons.store

  68. Päivitysilmoitus: socionika-eniostyle.ru

  69. Päivitysilmoitus: psy-news.ru

  70. Päivitysilmoitus: 000-1

  71. Päivitysilmoitus: 3SoTS32

  72. Päivitysilmoitus: 3DGofO7

  73. Päivitysilmoitus: wwwi.odnoklassniki-film.ru

  74. Päivitysilmoitus: rftrip.ru

  75. Päivitysilmoitus: dolpsy.ru

  76. Päivitysilmoitus: kin0shki.ru

  77. Päivitysilmoitus: 3o9cpydyue4s8.ru

  78. Päivitysilmoitus: mb588.ru

  79. Päivitysilmoitus: history-of-ukraine.ru news ukraine

  80. Päivitysilmoitus: newsukraine.ru

  81. Päivitysilmoitus: edu-design.ru

  82. Päivitysilmoitus: tftl.ru

  83. Päivitysilmoitus: brutv

  84. Päivitysilmoitus: site 2023

  85. Päivitysilmoitus: sitestats01

  86. Päivitysilmoitus: 1c789.ru

  87. Päivitysilmoitus: cttdu.ru

  88. Päivitysilmoitus: 1703

  89. Päivitysilmoitus: hdserial2023.ru

  90. Päivitysilmoitus: serialhd2023.ru

  91. Päivitysilmoitus: matchonline2022.ru

  92. Päivitysilmoitus: Why is my period late not pregnant with best place to buy cialis online forum?

  93. Päivitysilmoitus: What causes intense chemistry with someone or kamagra gel online?

  94. Päivitysilmoitus: What can I smoke instead of cigarettes zyban for weight loss?

  95. Päivitysilmoitus: bit.ly/3OEzOZR

  96. Päivitysilmoitus: bit.ly/3gGFqGq

  97. Päivitysilmoitus: bit.ly/3ARFdXA

  98. Päivitysilmoitus: bit.ly/3ig2UT5

  99. Päivitysilmoitus: bit.ly/3GQNK0J

  100. Päivitysilmoitus: What is the healthiest alcohol with hoodia gordonii plus?

  101. Päivitysilmoitus: Can a woman be turned on and dry viagra uk fast delivery?

  102. Päivitysilmoitus: bep5w0Df

  103. Päivitysilmoitus: www

  104. Päivitysilmoitus: At what age do men stop producing sperm generic viagra online 50mg?

  105. Päivitysilmoitus: icf

  106. Päivitysilmoitus: 24hours-news

  107. Päivitysilmoitus: rusnewsweek

  108. Päivitysilmoitus: uluro-ado

  109. Päivitysilmoitus: Drugs information leaflet. What side effects? paxil?

  110. Päivitysilmoitus: irannews.ru

  111. Päivitysilmoitus: klondayk2022

  112. Päivitysilmoitus: Sedative prescribing information. Label names. buy avodart online in canada?

  113. Päivitysilmoitus: Medicine information sheet. What side effects? aripiprazole 10mg tablets used for?

  114. Päivitysilmoitus: tqmFEB3B

  115. Päivitysilmoitus: Medicine information leaflet. What side effects can this medication cause? https://propecia4us.top?

  116. Päivitysilmoitus: Meds low-down sheet. Cautions. paxil cost?

  117. Päivitysilmoitus: Lincoln Georgis

  118. Päivitysilmoitus: Medication poop leaflet. Long-Term Effects. avodart capsule 0.5 mg?

  119. Päivitysilmoitus: mangalib

  120. Päivitysilmoitus: dapoxetine 30mg uk

  121. Päivitysilmoitus: x

  122. Päivitysilmoitus: 9xflix

  123. Päivitysilmoitus: xnxx

  124. Päivitysilmoitus: 123movies

  125. Päivitysilmoitus: Can dates increase sperm count tadalafil softsules tuf 20?

  126. Päivitysilmoitus: Medicament information leaflet. Brand names. plaquenil toxicity?

  127. Päivitysilmoitus: What makes a man love a woman tadalafil 5mg price?

  128. Päivitysilmoitus: How can I make my man special sildenafil citrate?

  129. Päivitysilmoitus: How do men pick their wives sildenafil citrate?

  130. Päivitysilmoitus: How do men build intimacy best price for sildenafil citrate?

  131. Päivitysilmoitus: who make kamagra

  132. Päivitysilmoitus: buy dapoxetine 30mg pill

  133. Päivitysilmoitus: How do you know that he's not the one order dapoxetine 90mg pills

  134. Päivitysilmoitus: What are the most common side effects of antibiotics and stromectol coronavirus

  135. Päivitysilmoitus: Are parasites an STD such as hydroxychloroquine arthritis

  136. Päivitysilmoitus: How long does it take turmeric to start working and hydroxychloroquine medicine

  137. Päivitysilmoitus: What are 3 problems with antibiotics and hydroxychloroquine for sale

  138. Päivitysilmoitus: How do you get parasite infection without malaria treatment wiki

  139. Päivitysilmoitus: Is 30 minutes of walking a day enough buy cenforce 50mg pill

  140. Päivitysilmoitus: What defines a gym rat levitra dosage 20mg

  141. Päivitysilmoitus: Can we take antibiotics without any reason with plaquenil eye problems

  142. Päivitysilmoitus: What food heals your liver and anti parasite meds for humans

  143. Päivitysilmoitus: How do I start romance with my wife how to get the fastest results vidalista 20

  144. Päivitysilmoitus: Who has the most kids ever what is kamagra jelly used for

  145. Päivitysilmoitus: Should you go to bed hungry fildena super active

  146. Päivitysilmoitus: How do you make him feel guilty for hurting you dapoxetine 90mg canada

  147. Päivitysilmoitus: can i use retinol a tretinoin together

  148. Päivitysilmoitus: retin-a cream strengths

  149. Päivitysilmoitus: How long can the average man stay erect cialis black 800mg reviews

  150. Päivitysilmoitus: What is the best food to take with antibiotics likes amoxicillin 1000 mg

  151. Päivitysilmoitus: sildenafil pills for men

  152. Päivitysilmoitus: Is it healthy to take a spoon of olive oil daily azithromycin for throat infection

  153. Päivitysilmoitus: How many hours will antibiotic take effect z pack antibiotic

  154. Päivitysilmoitus: How do you make a man love you deeply 100 mg of sildenafil

  155. Päivitysilmoitus: How does salt draw out infection what is plaquenil

  156. Päivitysilmoitus: kinokrad

  157. Päivitysilmoitus: batmanapollo

  158. Päivitysilmoitus: batmanapollo.ru - psychologist

  159. Päivitysilmoitus: What part of coffee helps liver

  160. Päivitysilmoitus: How to wash and clean nebulizer parts

  161. Päivitysilmoitus: batmanapollo psychologist

  162. Päivitysilmoitus: Does trauma freeze you at the age you experienced it

  163. Päivitysilmoitus: How long can you live with CAD Zestril

  164. Päivitysilmoitus: What is quality of a drug product maxim peptide Tadalafil - ScwCMD

  165. Päivitysilmoitus: vidalista sildenafil online buy

  166. Päivitysilmoitus: What helps your liver after antibiotics - where can i buy Azithromycin

  167. Päivitysilmoitus: Was verschreibt der Urologe bei Erektionsstorungen - kamagra amazon

  168. Päivitysilmoitus: elizavetaboyarskaya.ru

  169. Päivitysilmoitus: clomid 100 mg

  170. Päivitysilmoitus: Quelle est la bonne facon de prendre soin de la sante pharmacie en ligne livraison gratuite

  171. Päivitysilmoitus: C'est quoi la sante en general parapharmacie leclerc

  172. Päivitysilmoitus: order letrozole online cheap

  173. Päivitysilmoitus: What are the symptoms of lack of exercise?

  174. Päivitysilmoitus: What age does male impotence start?

  175. Päivitysilmoitus: How do you get rid of antibiotic side effects order stromectol 12mg

  176. Päivitysilmoitus: Why is my husband not getting erect?

  177. Päivitysilmoitus: What stops people from going to the gym?

  178. Päivitysilmoitus: What do men expect in a relationship?

  179. Päivitysilmoitus: vsovezdeisrazu

  180. Päivitysilmoitus: How do you keep a girl on her toes?

  181. Päivitysilmoitus: What age do alcoholics get dementia albuterol inhaler price walmart

  182. Päivitysilmoitus: Is it possible to overdose on albuterol is albuterol over the counter

  183. Päivitysilmoitus: Pourquoi boire du cafe avant de faire l'amour prix du viagra

  184. Päivitysilmoitus: How can I get antibiotics without seeing a doctor stromectol 6 mg

  185. Päivitysilmoitus: What are the most common side effects of antibiotics stromectol 3mg scabies

  186. Päivitysilmoitus: Can I take 2 different antibiotics together

  187. Päivitysilmoitus: Is milk OK with antibiotics

  188. Päivitysilmoitus: 2023

  189. Päivitysilmoitus: How do I clean my body after antibiotics

  190. Päivitysilmoitus: Are antibiotics bad for your immune system

  191. Päivitysilmoitus: Is lemon a natural antibiotic

  192. Päivitysilmoitus: How long should you take antibiotics

  193. Päivitysilmoitus: What kills infection naturally

  194. Päivitysilmoitus: Does ibuprofen affect antibiotics

  195. Päivitysilmoitus: What is the best blood pressure for seniors order stromectol over the counter

  196. Päivitysilmoitus: Is milk OK with antibiotics

  197. Päivitysilmoitus: buy levitra online

  198. Päivitysilmoitus: What kills bacteria inside the body

  199. Päivitysilmoitus: levitra for erectile dysfunction

  200. Päivitysilmoitus: pictures of generic viagra pills

  201. Päivitysilmoitus: Is it bad to stop antibiotics early

  202. Päivitysilmoitus: Äèçàéí ÷åëîâåêà

  203. Päivitysilmoitus: What are the 4 types of infections

  204. Päivitysilmoitus: What is the best herbs for infection

  205. Päivitysilmoitus: ipsychologos

  206. Päivitysilmoitus: Are eggs OK with antibiotics

  207. Päivitysilmoitus: Do antibiotics change DNA

  208. Päivitysilmoitus: yug-grib.ru

  209. Päivitysilmoitus: Is honey an antibacterial

  210. Päivitysilmoitus: studio-tatuage.ru

  211. Päivitysilmoitus: wireless earbuds bluetooth | Treblab

  212. Päivitysilmoitus: What are the symptoms of liver damage from antibiotics

  213. Päivitysilmoitus: bit.ly/pamfir-pamfir-2023-ua-pamfir

  214. Päivitysilmoitus: headphones & earbuds

  215. Päivitysilmoitus: How long is a normal course of antibiotics - scabies ivermectin

  216. Päivitysilmoitus: Est-ce que la menopause empeche de faire l'amour cialis 5mg prix en pharmacie en france

  217. Päivitysilmoitus: Can taking too much antibiotics be harmful ivermectin price?

  218. Päivitysilmoitus: Chirurgie Tunisie

  219. Päivitysilmoitus: Chirurgie Tunisie

  220. Päivitysilmoitus: Chirurgie esthétique Tunisie

  221. Päivitysilmoitus: National Chi Nan University

  222. Päivitysilmoitus: What are the 5 symptoms of asthma ventolin hfa inhaler

  223. Päivitysilmoitus: Who should not use Primatene Mist albuterol side effects

  224. Päivitysilmoitus: Can you drink alcohol while taking albuterol sulfate - albuterol

  225. Päivitysilmoitus: What are the 4 lethal rhythms lasix fluid pill

  226. Päivitysilmoitus: Can you buy guaifenesin over the counter ventolin coupon?

  227. Päivitysilmoitus: How do I know if my cough is pneumonia can you take stolt with ventolin?

  228. Päivitysilmoitus: Which inhaler has least side effects - is an albuterol inhaler used for emphysema and asthma or just for asthma

  229. Päivitysilmoitus: What is the ultimate goal of treatment in asthma how does albuterol work

  230. Päivitysilmoitus: Are there warning signs days before a stroke hygroton

  231. Päivitysilmoitus: poip-nsk.ru - Movie Watch

  232. Päivitysilmoitus: film.poip-nsk.ru - film online

  233. Päivitysilmoitus: Global partnerships

  234. Päivitysilmoitus: ما هي افضل الجامعات الخاصه

  235. Päivitysilmoitus: Empowering women

  236. Päivitysilmoitus: افضل جامعة في مصر

  237. Päivitysilmoitus: Finance research

  238. Päivitysilmoitus: Contact Information Faculty of economics

  239. Päivitysilmoitus: Professional ethics

  240. Päivitysilmoitus: Social Activities

  241. Päivitysilmoitus: Social Activities

  242. Päivitysilmoitus: career opportunities for faculty of pharmacy

  243. Päivitysilmoitus: Emergency dentistry

  244. Päivitysilmoitus: Experienced professional instructors

  245. Päivitysilmoitus: Healthcare standards

  246. Päivitysilmoitus: Entrepreneurship and Innovation

  247. Päivitysilmoitus: failure and re-registration in courses

  248. Päivitysilmoitus: fue

  249. Päivitysilmoitus: Inhaler Therapy for the Treatment of Severe Acute Respiratory Syndrome (SARS) - albuterol inhaler over the counter

  250. Päivitysilmoitus: FCIT Laboratories and Facilities

  251. Päivitysilmoitus: computer science courses

  252. Päivitysilmoitus: Department of Computer Engineering

  253. Päivitysilmoitus: adolescents

  254. Päivitysilmoitus: President of FUE

  255. Päivitysilmoitus: video.vipspark.ru

  256. Päivitysilmoitus: vitaliy-abdulov.ru

  257. Päivitysilmoitus: psychophysics.ru

  258. Päivitysilmoitus: ما هو افضل تخصص في ادارة الاعمال

  259. Päivitysilmoitus: Periodontal Continuing Education

  260. Päivitysilmoitus: Undergraduate programs at future university

  261. Päivitysilmoitus: Letters of recommendation for future university

  262. Päivitysilmoitus: Entrance exams for future university

  263. Päivitysilmoitus: vipspark.vipspark.ru

  264. Päivitysilmoitus: Comment vivre avec sa famille sildenafil teva

  265. Päivitysilmoitus: Quels sont les causes du repli sur soi - achat tadalafil biogaran

  266. Päivitysilmoitus: Hair loss that affects the entire scalp, rather than specific patches or areas, may be associated with thyroid deficiency - synthroid prices list

  267. Päivitysilmoitus: What impact does excessive intake of processed and fried foods have on blood vessel health and heart disease risk - lipitor price uk

  268. Päivitysilmoitus: How can u tell if you have chlamydia?

  269. Päivitysilmoitus: What should you not mix with amoxicillin?

  270. Päivitysilmoitus: Why we should not take antibiotics?

  271. Päivitysilmoitus: What is worse for your liver soda or alcohol?

  272. Päivitysilmoitus: Qu'est-ce que la sante familiale - cialis prix en pharmacie

  273. Päivitysilmoitus: Qu'est-ce qui attire les hommes chez les femmes levitra acheter

  274. Päivitysilmoitus: Comment le manipulateur fait l'amour peut on acheter du levitra en pharmacie sans ordonnance

  275. Päivitysilmoitus: How get pregnant fast with twins

  276. Päivitysilmoitus: How do you test a guy: vidalista 40mg

  277. Päivitysilmoitus: Can I take sildenafil forever

  278. Päivitysilmoitus: Hair becoming fragile and prone to breakage due to thyroid deficiency?

  279. Päivitysilmoitus: Increased susceptibility to hair loss triggered by hormonal changes, such as pregnancy or menopause, in individuals with an underactive thyroid?

  280. Päivitysilmoitus: Are there any specific fertility-enhancing lifestyle changes, such as reducing alcohol consumption or avoiding environmental toxins?

  281. Päivitysilmoitus: What are the signs and symptoms of ovulation?

Kommentointi on suljettu.